Kirjoitinkin samasta aiheesta jokin aika sitten. Monet vuosien suosituimmat kesälauantaipäivät varataan nopeasti ja siksi kannattaakin olla ajoissa liikkeellä, jotta saa varmasti koko päivän dokumentaarisen kuvauksen haluamalleen päivälle. Hääpotretin ottamista kannattaa siis vakavasti harkita esimerkiksi koekampauspäivänä, jolloin kuvaamiseen voidaan käyttää myös enemmän aikaa kun kiirettä aikataulujen suhteen ei ole.
Kuvauksia voidaan tehdä monenlaisissa ympäristöissä ihan pitämänne kuvatyylin mukaan. Ennen kuvauksia pidettävässä suunnittelupalaverissa käymme läpi toiveitanne kuvauksiin liittyen. Tässä yhteydessä voimme yhdessä miettiä mikä ympäristö toimii parhaiten juuri teidän kuvillenne! Autan tässä mielelläni! Ohessa muutamia luonto/metsäteemaan sopivia hääkuvia.

Hääkuvaaja Antti Ekola

http://www.anttiekola.com

Häävalokuvaaja – Kuvaukset ympäri Suomen

Helsinki – Vantaa – Tampere – Espoo – Turku – Oulu – Seinäjoki – Lahti – Vaasa – Hämeenlinna – Kuopio – Jyväskylä

Ajattelin lähteä kertomaan tänne valokuvausblogiin vastauksia kysymyksiin, joita saan useilta asiakkailtani.

Yksi eniten kysytyimmistä kysymyksistä koskee niin sanotun virallisen hääkuvan, ”hääpotretin” kuvausta. Yleensä itse hääpäivä on kiireinen, jännittää, on valmisteluja, järjestelyä ja asioista huolehtimista ja siinä samassa täytyy keskittyä virallisen hääpotretin kuvaamiseen. Minulta kysytäänkin paljon kuvauksen mahdollisuudesta muuna kuin itse hääpäivänä. Vaikka hääkuvan ottaminen ajoittuu suurimmalla osalla häähumun keskelle niin ei kannata unohtaa, että kuvan voi mainiosti ottaa esimerkiksi koekampauspäivänä tai muuna erikseen sovittuna ajankohtana.

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvablogi - Hääkuvausblogi - HääkuvablogiHäävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Kuvaus erillisenä päivänä antaa lisäaikaa kuvaukseen, kun ei tarvitse pitää kiinni niin tiukasta aikataulusta ja tulevaa paria ei ehkä vielä siinä vaiheessa niin kovasti jännitä 😉

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Myös erillisenä päivänä toteutettaviin kuvauksiin kuuluu suunnittelupalaveri, jossa käymme läpi toiveitanne ja tyyliänne, jotta saamme yhdessä teidän näköiset kuvat! Voimme yhdessä miettiä teille sopivia kuvausympäristöjä ja auttaa teitä saamaan unelmienne hääkuvan.

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus | Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

IValokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Valokuvaaja Antti Ekola - Photography | Häävalokuvablogi - Hääkuvausblogi - HääkuvablogiHäävalokuvaus, hääkuvaaja, Dokumentaarinen hääkuvaus, yrityskuvaus, mainoskuvaus, rippikuvaus, ylioppilaskuvaus |  Häävalokuvaaja Helsinki, Tampere Oulu, Vantaa, Turku, Seinäjoki, Vaasa, Lahti, Jyväskylä, Tampere

Terveisin valokuvaaja

Antti Ekola – http://www.anttiekola.com – 040 8250 780

Häävalokuvaaja Seinäjoki Hääkuvaaja Etelä-PohjanmaaHääkuvaaja HelsinkiHäävalokuvaus HelsinkiDokumentaarinen hääkuvaus Espoo – Tampere – Persoonalliset hääkuvat Uusimaa – Hääkuvaushinnasto – Hääkuvaus hinta – Valokuvaaja Antti EkolaHäävalokuvaaja Vaasa – Häävalokuva Oulu – Häiden valokuvaus Vantaa – Hääkuvaaminen Turku – Paras hääkuvaaja – Hääkuvagalleria – Hääkuvaaja juhlaan/juhliin – Vihkimisen valokuvaus – Hääpotretti Seinäjoki – Hääpotretin kuvaus – Häävalokuvaus OuluValokuvaaja Helsinki – Espoo – Tampere – Jyväskylä – Lahti – Vuoden hääkuva 2011 – Vuoden hääkuva 2012 – Valokuvaamo Seinäjoki